12/09/2015

WINTER TIME MADNESS

Joulukuu on alkanut ja uusi vuosikin lähestyy. Aloin muistelemaan kaikkea, mitä tänä vuonna olen ehtinyt kokea ja mitä haluaisin, että ensivuosi tuo tullakseen. 

Mieleeni tuli huikea bilereissu Barceloonaan. Kuinka asuimme pienessä vuokrakämpässä jonne kapusimme jokainen päivä ylös jyrkkiä kierreportaita seitsemänteen kerrokseen. Iloisena yllätyksenä meille osui kuitenkin kattohuoneisto ja saimme siis oman pikku penthousen. Reissu oli kerrassaan ikimuistoinen. Muita ihania matkoja tein esimerkiksi Kreikkaan ja sitten niinkin kauas kuin Vironmaalle. 

Viime keväänä valmistuin ja sain valkolakin päähäni. Se merkitsi minulle todella paljon, sillä kyllä sain tehdä töitä sen eteen. Halusin myös kovasti aloittaa välivuoteni jo syksyllä ja täytyy sanoa, että koulussa vielä syksyllä oleminen olisi ollut kamalaa ja ärsyttänyt minua todella paljon, joten iloinen olen:) 

Tähän vuoteen on myös sisältynyt työpaikan vaihtuminen. Olen erittäin iloinen, että näin välivuoteni alkaessa sain myös uuden työpaikan ja saan kerättyä hieman erilaista työkokemusta itselleni. Elokuussa aloitin myös muotimarkkinoinnin tutkintoni Helsinki Design Schoolissa, josta olen täällä aikaisemmin maininnutkin.

Tutkinto on jo tähän mennessä antanut minulle paljon, tarjonnut työmahdollisuuksia ja tehnyt minulle selväksi, että olen kiinnostunut muodista ja mahdollisesti sen parissa työskentelystä jatkossakin. 

Ensivuodelta odotan tietysti uusia seikkailuja ja kokemuksia. Aloitin muutama viikko sitten keräämään matkakassaa. Tarkoitus olisi nimittäin lähteä ensi syksynä vähän maailmalle. 

Toivon, että kehityn bloggaamisessa. Ja odotan myös haastavani itseäni enemmän jollain tavalla. Päätin tänään ystäväni kanssa kokeilla tammikuun ajan syödä 100% vegaanisesti. Uskon, että se ei minulle tuota minkäänlaista ongelmaa, mutta tämä on minusta hyvä idea ja kokeilu. 

Haluaisin myös laajentaa hieman blogiani esimerkiksi videoiden avulla. Ensin tarvitsen vain laadukkaan ja hyvän videokameran. Itse tykkään katsoa paljon eri Youtube-videoita ja tekisi itsekin mieli kokeilla jotain uutta jossain vaiheessa, mutta ei vielä <3


Ihastuin tähän mekkoon Nellyn sivustolla. Mekko näytti niin täydelliseltä mallin päällä, että minun oli pakko saada se itselleni myös. Harvemmin tilaan pikkumekkoja tai ylipäätänsä jotain punasta, mutta tähän tykäistyin <3 Sain ale-koodilla mekon vielä todella edullisesti. Olen super tyytyväinen. Ehdottomasti ykkösvaihtoehtoja pikkujoulu biletyksiin tai vaikka uudeksivuodeksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kiitos kommentistasi <3