7/06/2016

SUSHIKOKEILU


Tein ensimmäiset itsetehdyt sushit tänään. Idea oli aika extempore ja ajattelin, että en tarvitse mitään erikoisvälineitä. Päätin vain tehdä simppeleitä sushirullia, joihin tulee nori-merilevä. 

Tein eilen illalla valmiiksi lounaan.
Tein riisi-kasvis sekoituksen, jonka maustoin currylla ja grillimausteella ja laitoin sen yön ajaksi jääkaappiin. Sain idean yhdistää tekemäni risoton sushiksi. Lopputulos onnistui ja oli super herkullinen! Muutaman youtube-videon ehdin katsoa ja monella oli käytössä sushimatto ja erikois etikkaa yms., mutta itselläni oli ehkä vähän laiska olo ja halusin kokeilla voisinko onnistua ilman suurempia valmisteluita.

Täytin pienen kupin vedellä, jonne kastoin välillä käsiäni ja tekeminen oli paljon helpompaa. Tarvitset huoneenlämpöisen risoton, nori-merilevää, soijaa ja kurkkua. Jos haluatte, että lisään blogiini helpon risoton ohjeen, niin teen sen mielelläni! 

Suosittelen katsomaan youtubesta videon tai kaksi ihan vain, että näet miten sushi kuuluu rullata. Voin sanoa, että itse vedin niin aloittelijana kuin mahdollista, mutta onnistuin. Tärkein neuvoni on, että muistat aina jättää tilaa reunoille, muuten kröhöm.. rulla ei vaan yksinkertaisesti rullaudu ja täytteet lössähtävät. Pilasin ensimmäisen rullani, mutta loput onnistuivat paremmin!

Sushin rakastajana innostuin nyt toden teolla! Haluan ehdottomasti kokeilla tehdä niitä vaikeampiakin rullia. Mutta näillä oli hyvä aloittaa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kiitos kommentistasi <3