10/26/2015

HERKKU SALAATTI


Namskis! Tänään jaan teille reseptin herkulliseen ja vähäkaloriseen salaattiin! Ostin kaupasta kvinoaa ja couscousia ja ajattelin, että päätän kotona kummasta lähden tänään tekemään salaatin. No kuvissa näkyy, että käytin kvinoaa tällä kertaa. Kvinoa ja couscous ovat todella hyviä lisukkeita aterioihin ja niistä voi oikeasti muodostaa salaattejakin. Tässä nyt resepti, jota käytin. Toki näitä kannattaa aina vähän soveltaa oman maun mukaan ja kokeilla erilaisia itselleen sopivia mausteita.

Kvinoa salaatti:
1dl kvinoaa
2dl vettä
Jäävuorisalaattia
nippu persiljaa
puolikas kurkku
1 paprika
1 tomaatti
1 valkosipulin kynsi
loraus soijaa ja öljyä
+mausteita oman maun mukaan itse käytin sitruunapippuria, suolaa, soijaa ja kalakastikketta hieman
+puolikas lime vielä joukkoon lopuksi. 



Kasvikset sekoitetaan keskenään. Kvinoat keitetään ja sen jälkeen pistetään jäähtymään jääkaappiin hetkeksi. Lopuksi kaikki samaan astiaan, lisätään mausteita vaikka tässä vaiheessa, sillä ei ole niin väliä. Joukkoon myös öljy ja lime. Itse paistoin vielä pienet palat vuohenjuustoa paistinpannulla. Ja lisäsin salaatin päälle. Pidin juustot pannulla yhteensä ehkä sen 30sek. 




<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kiitos kommentistasi <3