10/18/2015

MISTÄ INSPIRAATIOTA?



Nyt luvassa inspo-talk kirjoitus.

Mitkä asiat antavat mulle inspiraatiota? Tähän on aika monta vastausta.Ja voisin todeta, että lähes mistä vaan pystyy vetämään inspiraatioita. Ja se, että osaa katsoa maailmaa avoimesti ja tarkkailevasti lisää sen määrää. 


No, mihin asioihin voi saada inspiraatiota ylipäätänsä? Meillä kaikilla luulisi olevan jonkinlainen päivärutiini tai ehkä paremmin sanottuna arkirutiini, jota vedetään joka viikko, jossain määrin samalla kaavalla. Tietysti parhainta olisi varmaan, että pystyisi elämään ilman mitään tarkkaa rutiinia ja pystyisi tekemään jokaisesti päivästä omanlaisen ja erilaisen! Mutta, tärkeintä mun mielestä on löytää asioita, jotka innoittaa arkea ja sitä kautta antaa voimaa tehdä asioita paremmin ja niin että niissä kehittyy, eikä vain jymähdä paikalleen. Ihminen, joka ei vedä inspiraatiota mistään ei varmastikkaan jaksa tehdä mitään ylimääräistä ja on jossain määrin jumissa. 

Mulla on itselläni ollut niitä hetkiä, kun on vaikea löytää inspiraatiota. Ja siksi on hankalaa olla mukavuusalueeni ulkopuolella. Silloin ei vaan huvita tehdä mitään ja mieli keksii tekosyitä ja ajatuksia siitä, miksi jonkun asian tekeminen on tyhmää tai jotain muuta. Olisi ihanaa, jos tässä maailmassa ei välitettäisi siitä mitä muut ajattelee ja pystyttäisiin olemaan täysin omia itseämme ja sitä kautta voitaisiin olla avoimia eri ideoille ja ajatuksille. Saataisiin vedettyä inspiraatiota jatkuvasti jostain ja menestyminenkin lisääntyisi.


Tällä kirjoituksella haluan jakaa ajatuksen siitä, että kannattaa avata silmät, ottaa inspiraatiota asioista ja ryhtyä tekemään asioita,sillä ehkä joku tätä lukeva kokee tälläiset fiilikset ajankohtaisiksi.

Inspiraatioita omaan elämään lähtisin hakemaan lukemalla mielenkiintoisia kirjoja ja vaikka kuvia selailemalla. Joskus eksyn esimerkiksi tumblriin tai weheartit-sivustolle tunniksi vaan selailemaan kuvia. 



<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kiitos kommentistasi <3