8/26/2016

SUPERFOODEJA & KUULUMISIA


Jollain tavalla sellainen yleinen harhaluulo superfoodeista onnistui myös muokkamaan mun omia ajatuksia niistä jokin aikaa sitten. Ajattelin ehkä, että ne ovat vain rahastusta ja hieman turhia juttuja, jotka saavat ihmiset kokemaan olonsa terveellisiksi niitä syödessään. 

Hetki sitten katsoin dokumentin Food matters, josta olin saanut kuulla suositteluja. Tuo dokumentti perustui ruoan tärkeyteen ihmisten terveydessä. Siinä myös osoitettiin, miten lääkebisnes toimii pääosin rahan vetämänä, eikä ihmisten terveyden. Dokumentissa nostettiin esille nykypäivän superfoodit ja niiden tärkeys mielenkiintoisella tavalla.

Jotenkin on musta niin mahtavaa, että internetti on olemassa. Jokainen tavallinen tallaaja pääsee nyt käsiksi lähes kaikkiin tietolähteisiin netin kautta. Ennen vanhaa täytyi opiskella kirjoja lukien 10 vuotta, jotta sai kaiken sen tiedon, mitä me voimme saada katsomalla muutamia dokumentteja. Olen vähän nörtti nykyään, sillä tykkään todella paljon katsoa kaikkia erilaisia dokumentteja.  

Tänään kävin uudessa Isossa omenassa ostamassa paljon kaikkea superfoodia. Mielessäni on pari reseptiä, jotka yritän saada tänne blogiin viikonlopun aikana laitettua. Katsotaan miten ehdin, sillä olen töissä tänä viikonloppuna. Sen verran ostin tänään juttuja, että lompakko kyllä tyhjeni. Mutta tuntuu jotenkin hyvältä panostaa omaan terveyteen. Laitan tähän alas pari sellaista super terveellistä juttua, mitkä voisi olla ihan hyödyllistä käydä nappaamassa omaan keittiöön. 

KURKUMA(luomu)
Super terveellinen mauste. Voi laittaa ihan mihin vaan ruokaan tai vaikka smoothien sekaan. Sen hyödyt yhdistetty ehkäisemään syöpiä ja sen on todettu puhdistavan maksaa. 

SPIRULINA(luomu)
Maailman ravintorikkaimpia kasveja. Sisältää runsaasti proteiinia ja vältämättömät aminohapot. Kannattaa laittaa n. 1tl aina smoothien sekaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kiitos kommentistasi <3