11/08/2015

EYE-CATCHER

Sunnuntai on mun favorite päivä viikossa. Silloin herää aina ajatuksia kuluneesta viikosta ja kaikesta mitä on tapahtunut. Sunnuntaisin myös tulee ajateltua omaa itseään enemmän. Teen panostus aamupalan, käyn ryhmäliikuntatunnilla, teen hyödyllisiä asioita ja vaan rentoudun kunnolla.


Yleensä sunnuntaisin on myös aikaa bloggailulle. Suunnittelen seuraavan viikon postauksia ja selaan vanhempia läpi. Tänään ajattelin, että tähän säähän sopisi postaus, jonka värit elävät hieman sen mukana. 

Viime perjantaina olimme haukilahden rannassa kuvailemassa ja saimme otettua useamman otoksen. 
Rakastan kuvissa ylläni olevaa sinistä takkia. Materiaali on tosi pehmeä ja mukavan tuntuinen, mutta samalla ryhdikkään ja raamikkaan näköinen päällä. Sivuilla on minusta todella söötit taskut, joihin saan esimerkiksi auton avaimet ja kännykän juuri sopivasti. 


Tykkään takeista, joissa on kaulukset. Jos haluan lisätä juhlavampaa tai ryhdikkäämpää lookkia, taitan kaulukset vain ylöspäin ja saan täysin erilaisen ilmeen koko asukokonaisuuteen. Raikkaan sinisen kanssa yhdistin valkoiset housut, jotka muuttivat ilmettä todella paljon. Mustat housut synkentäisivät itse sinistä väriä. Ja tässä tapauksessa halusin tuoda takin värin niin hyvin esiin kuin mahdollista. Tämä takki on itseasiassa lojunut lähes käyttämättömänä vaatekaapissani. Mutta nyt olen ehkä löytänyt sen uudestaan ja yritän käyttää sitä enemmän, mikäli säät sallivat.


Pictures by Sandra Kiho

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kiitos kommentistasi <3